Suomussalmen Hossan Värikallion kivikautisten maalausten sarja on alueen vetonauloja. Värikallio on yksi Suomen suurimpia kalliomaalauksia. Ikää sillä on noin 3500-4500 vuotta. Maalauksia voi nyt tarkastella uudelta katselulavalta.
Suomussalmen Hossaan perustettiin uusi kansallispuisto Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlallisuuksien yhteydessä vuonna 2017. Kansallispuiston pinta-ala on noin 11 000 hehtaaria ja se kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Kuuluisimpia nähtävyyksiä alueella ovat Kuusamon puolella sijaitseva Julma-Ölkyn kanjonijärvi ja Värikallion kivikautiset kalliomaalaukset.
Värikallio on yksi Suomen suurimpia kalliomaalauksia. Suomen pohjoisin kalliomaalaus löydettiin Somerjärven rannasta vuonna 1977. Ikää sillä on noin 3500-4500 vuotta.
Kalliosta voidaan erottaa mm. hirvi- ja ihmishahmoja, karhuntassun kuvia, sisiliskomaisia kuvioita ja suuria hahmoja, joilla on kolmiomainen pää. Muualla Suomessa tällaisia ei ole.
Maalauksia on kallioseinämässä yli 10 metrin pituisella alueella ja kuviot on tehty punamultamaalilla. Suojanaan maalauksilla on ollut piioksidikalvo, joka on muodostunut kalliopinnan liuenneista mineraaleista.
Kalliomaalauksia on päässyt jo 80-luvulta lähtien katselemaan Somerjärvessä kelluvalta katselutasanteelta, mutta lava vanheni käyttökelvottomaksi.
Somerjärveen on asennettu uusi katselulava. Se siirrettiin tulevan kansallispuiston metsien keskelle helikopterikuljetuksina. Lavalle pystyy nousemaan myös veneestä.
Julma Ölkylle suunnitellaan riippusiltaa
Kuusamon puolella sijaitsevalle Julma Ölkylle suunnitellaan kanjonijärven ylittävää riippusiltaa. Toteutus vaatii kuitenkin huolellisen lupaprosessin.
Riippusillan uskotaan lisäävän upean, mutta vaikeakulkuisen Julma Ölkyn kävijämääriä.
Kansallispuiston valmistelutyöt Hossan maastossa jatkuvat. Tulevia reitistökokonaisuuksia suunnitellaan ja rakenteita kohennetaan.
Myös Hossan luontokeskus tullaan uudistamaan monin tavoin.